13.1.2018

Tänään käytiin L:n kanssa ystäväni luona Helsingissä. Pikkutyyppi matkustaa kyllä niin hienosti ❤️ Istui vaunussaan, leikki parilla lelulla ja naureskeli. Oma rakas! Oli kivaa käydä kyläilemässä. Muistin taas, miten monia asioita tulen kaipaamaan täältä. Ehdottomasti eniten rakkaita ystäviä, mutta myös Helsinkiä, käteviä lähijunia ja ihania pikku kahviloita. Hain nimittäin tänään sellaisesta salaatin ja tuoreita, ihan kuin kotona leivottuja sämpylöitä.

Tilasin eilen ystäväni inspiroimana Hyvän mielen vuosi-kirjan. Vai onko se kalenteri? Oli mikä oli, odotan jo kovasti sen saapumista! Sen täyttämisestä tulee mukavaa puuhaa niiksi hetkiksi, kun L nukkuu tai minulla on muuten hetki omaa aikaa. Kirjojen lukeminen on jäänyt täysin, mutta tämä kirja vaikuttaa juuri sopivalta. Tehtäviä voi miettiä pitkin päivää ja täyttää kun siltä tuntuu. Onhan toki myös itsensä kehittäminen aina hyväksi ☺️

Kommentit

Suositut tekstit